Aloittelin taas kerran Diablo kakkosta, tällä kertaa tekosyynä Winen testailu tällä upealla Ubuntuboksillani. Aikaisemmista pelikerroista poiketen nyt on asennettuna myös lisälevy Lord of Destruction joka veikin palan sydäntä heti ja oitis. Lähinnä kaksi ominaisuutta aiheuttivat spontaaneja riemunulvahduksia – jotka säikyttivät koiran ja hämmensivät suuresti kissoja – mahdollisuus nostaa resoluutio 800×600:n ja kyky sulloa automaattikartta koko pelialuetta varjostavasta suruhunnusta kompaktiksi minimapiksi ruudun jompaankumpaan yläreunaan.
Tämänhetkisiin pelitarpeisiin D2 istuu mahdottoman hyvin. Erilaisten pihahommien ja töissäkäynnin lomassa voi istahtaa hankkimaan pari leveliä tai viimeistelemään jonkun questin ja jättää sitten pelin odottelemaan. Oikeasti juonellisten pelien kanssa kun tuppaa käymään niin, etteivät aamuyön tunnit aina riitä, jonka jälkeen vuorostaan kaikki Kolumbian kofeiini ei riitä.
Useimmiten ongelmana on kyllä se, ettei into riitä. Tälläkin hetkellä minulla on työn alla miltei kymmenkunta peliä, joista ainakin osan joudun aloittamaan alusta koskapa tallennukset ovat konevaihtojen yhteydessä hukkuneet tai en enään muista, mitä pelissä viimeksi tapahtui. Esimerkiksi Baldur’s Gatea pelailin kohtuullisen lähelle loppua oikeinkin innoissani, kunnes yhtäkkiä vaan ei tullut enää pelailtua. Yhtenä osatekijänä oli juuri silloin menossa oleva tehtävä, jonka luurangonlahtausmeininki alkoi puuduttaa ja muistuttaa ihan liikaa – ironista kyllä – Diabloa. No, sen savet ovat tallessa, joten ehkäpä ängen sen seuraavaksi Wineen.
Mutta windowskoneellakin olisi kyllä kesken Knights of the Old Republic, Neverwinter Nights, Times of Lore, Half-Life 2, Interstate ‘76 ja pari muuta. Ja tälläkin koneella on ainakin Icewind Dale vaiheessa. Kenen syy, kysyn vaan? Kantaako hallitus vastuunsa? Eduskunta? Kunnanvaltuusto? Kylänvanhin? Naapurin hamsteri?
